Meidän oma piha -projekti 2010

Keskiviikkona, Syyskuun 22. 2010 kello 10:21

“Meidän oma piha” projekti meni hyvin, ehkä paremmin kuin osasimme odottaakaan. Kaikenkaikkiaan 39 hyvin erilaista pihaa ympäri uutta,laajaa Kouvolaa ilmoittautui mukaan.

Kiersimme katsomassa (arvostelemassa?) pihoja 27 ja 28.7. Ilmassa oli “suuren urheilujuhlan” tuntua,sillä päivät sattuivat olemaan juuri ne, jolloin Kymenlaakso ja varsinkin Kouvolan alue olivat valtakunnan kuumimmat. Mittarit näyttivät 30-35 celsiusta ja asfaltti- sekä kivikäytävillä saattoi olla lähemmäs 50 astetta.

Selvisimme kuitenkin hengissä ja tulostakin tuli monessakin mielessä. Tutustuimme kerralla uusiin kaupunginosiin ja samalla aika moniin asukkaisiinkin, puhumattakaan tosi persoonallisista pihoista, joita niitäkin löytyi tavanomaisempien lisäksi.

Projektin ydinryhmä muotoutui loppujen lopuksi kuuteen henkilöön,kaksi jokaisesta puutarhaseurasta sekä kaupungin edustaja ja autonkuljettaja.Kokoonnuimme 10 kertaa Kuusankoskella ja kerran 2.8. kierroksien jälkeen Anjalassa, risteilimme jokilautalla ja pidimme yhteenvetopalaverin Ranta-Pukin Kievarimuseossa.

Tähän asti olemme selviytyneet hyvin, sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Yhteishenki on hyvä, sanoisin jopa loistava ja kokoukset ovat rakentavia ja ennen kaikkea hauskoja.

Palkitsemistilaisuus pidettiin kaupungintalossa 14.9. klo 18.00.
Lopuksi toteaisin,että tällainen yli entisten kuntarajojen ulottuva toiminta on uudelle “fuusiokaupungille” tärkeää, se vähentää omalta osaltaan nurkkakuntaisuutta, jota väkisinkin näissä tapauksissa muodostuu.

Maire Huttunen – Anjalankosken Puutarhaseura

Meidän oma piha -tunnustukset annettu

Tiistaina, Syyskuun 21. 2010 kello 16:31

Kouvolan seudun puutarhayhdistykset ja Kouvolan kaupunki ovat jakaneet uuden Kouvolan ensimmäiset “Meidän oma piha” -tunnustukset. Tunnustuksen saivat seuraavat pihat:

Omakotitalot:
Merja ja Hannu Korjus, Inkeroinen
Jari ja Tarja Pyrhönen, Anjala
Marja-Liisa Sihvola ja Keijo Mikkelä, Anjala
Aune ja Mauri Aksels, Koria
Samuli Vainio, Koria
Maarit ja Hannu Kotiranta, Kouvola
Eija Nuija, Kouvola
Eeva ja Tapio Pönni, Kouvola
Irja ja Eino Kuivanen, Kuusankoski
Heidi Lehtinen, Voikkaa
Susanna ja Aki Lindeman, Kuusankoski

Talo maalla:
Mirja ja Seppo Kurtto, Pilkanmaa
Raija Lehtinen, Jaala
Arja ja Ilpo Ruokonen, Koria

Kerrostalot:
Kustaa III tie 4 B, Valkeala

Rivitalot:
Marja ja Seppo Vesala, Kouvola sekä Kallantie 28, Kouvola

Mummon mökki kaupungissa
Teija Mäkelä ja Kalle Seppälä, Inkeroinen

Elävä museo
Jussi Heikkilä, Elimäki

Onnea tunnustuksen saaneille ja kiitos kaikille osallistujille. Ensi vuonna on mahdollisuus osallistua uudelleen, myös nyt jo mukana olleet.

Kaiken kaikkiaan Meidän Oma Piha -kilpailuun osallistui 39 pihaa.

“Yksikään lääkäri ei hoida ihmistä niin hyvin kuin se, kun saa keväällä painaa kämmenet multaan” – Pekka Metsola, Puutarhaliiton toimitusjohtaja