Kertomus retkestämme la 28.8.2010

Teimme retken la 28.8. Kausalaan ja Kimolaan. Tutustuttiin hiekkaviljelyyn, speltti- ja kuusenpihkatuotteisiin.

Lähimatkailu avartaa

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan kokeakseen jotain uutta ja mielenkiintoista. Sen me yksitoista Puutarhayhdistyksen retkeilijää saimme todeta lauantaina 28.8.10, kun kiertelimme kolmella autolla Jaalan ja Iitin maisemissa tutustumassa kolmeen eri kohteeseen. Kaikkia näitä kohteita yhdisti kiinnostus ihmisten hyvinvointiin luonnonmukaisin keinoin.

Ensin ajelimme Jaalan Kimolaan tapaamaan Anna-Leena Toivasta, joka valmistaa Elias Lönnrotin resepteihin pohjautuvia kuusenpihkatuotteita. Anna-Leenalla oli parhaillaan maasavusauna lämpenemässä ja kävimmekin pikaisesti ovensuussa aistimassa savusaunan ihania aromeja. Houkutus oli kyllä suuri jäädä lauteille lämmittelemään ja pulahtaa välillä pihalla olevaan kylpytynnyriin ja merisuola-altaaseen.

Seuraavaksi kurvasimme melkeinpä naapuriin, Heikki Vainion ja Pirjo Vesimäen tilalle eli ‘Mooseksen Viljaan’. Pirjo ja Heikki viljelevät luomuspelttiä; proteiini- ja kuitupitoista viljaa, jota on historiankirjojen mukaan viljelty jo 9000 vuoden ajan. Kimolassa tosin vasta 17 vuotta… ‘Mooseksen Viljan’ luomuspeltti on tunnettua aina Helsingin huippuravintoloita myöten. Ja nyt sitä löytyy myös kaikkien meidän
retkeilijöiden jauhokaapista, ainakin lettutaikinatarpeiden verran.

Sateen saattelemana matkamme jatkui Kausalaan, jossa Petäjäniemen Virpi meitä jo odottelikin maittavan retkilounaan kera. Maltoimme kuitenkin ensin tutustua Virpin kuuluisaan hiekkaviljelmään. Niin vaan tomaatit, kurkut, punajuuret, yrtit ym. herkut kasvoivat pontevasti pelkässä hiekassa ruohosilpun voimalla. Ken näkee, se uskoo…
Autot lastattuina pihkatuotteilla, jauhopusseilla, Virpin yrttisuola- ja chilikastikepurkeilla ja lompakot mukavasti keventyneinä huristelimme takaisin Kuusankoskelle aurinkoisin mielin, sateesta huolimatta. Vaikka ilma oli kolea, mieltä lämmitti suuresti kaikkien näiden tapaamiemme ihmisten omistautuminen asialleen ja se positiivinen energia, joka heistä huokui. Kannatti lähteä mukaan!
Katso retkikuvia